beauty-days-positive-you-spring

Kevätfiiliksiä

Tänään haluan jutella vähän keväästä. Oletko sinäkin fiilistelevä tunneihminen, jossa kevät saa aikaan todella piristäviä vaikutuksia? Hyvä, koska sitten meillä on jotakin yhteistä. Olen tiedustellut ystäviltäni ja tutuiltani, mitä mieltä he ovat keväästä ja olen kuullut erilaisia mielipiteitä. Jotkut ovat sitä mieltä, että kevät on stressaavaa aikaa ja että he pitävät syksystä enemmän, toiset taas liputtavat kevään puolesta. Mun mielestä jokaisessa vuodenajassa on jotakin kaunista, mutta kevät on silti kaikista ihanin vuodenaika.

Miksi kevät?

Kevät on aika jolloin pikkuhiljaa luonto herää eloon, ja ihmiset alkavat olla pitkän talven jälkeen paremmalla tuulella. Katukuvassa näkyy enemmän hymyileviä ihmisiä, eivätkä he ainakaan kaikki ulospäin vaikuta enää niin kiireisiltä. Ihmisten mielissä häämöttävät myös tulevat kesäreissut ja lomamatkat. Koululaiset odottavat kevätlukukauden päättymistä ja koirat ovat innoissaan, kun lenkkisäät ovat paremmat.

Kevätfiiliksiä

Olen onnekas, ja saan asua lähellä metsää. Tänään kulkiessani metsäreittiä pitkin kotiin, koin tosi euforisen kevätfiiliksen, jonka haluan jakaa teidän kanssa. Tänään oli ollut ensimmäistä kertaa niin hyvä ilma, että olin pystynyt lähtemään kotoa pelkällä hupparitakilla. Aurinko paistoi puiden välistä, ja olin juuri laittanut korvalapuista soimaan mun fiilistelylistan, jota kuuntelen usein juuri tällaisilla metsäreiteillä kävellessäni. Laitoin musiikit täysille ja vaan fiilistelin. Ilmassa tuoksui puiden tuoksu. Siinä hetkessä ei haitannut yhtään, vaikka myös mun ihanat kevätallergiat yleensä heräävät juuri tähän aikaan vuodesta henkiin ja saan lähteä nenäliinaostoksille. 

Listasin top 3 kevään suosikkini kategorioittain.

TOP3 kevään fiilistelybiisit:
* Zara Larsson – Lush life (Acoustic version)
* Rando – Find
* Halloran&Kate – Capital Letters

TOP3 kevätjutut:
* Uusi trenssitakki ja samalla talvikamat viety varastoon
* Valkoiset koristetyynyt vaihdettu vaaleanpunaisiin tuomaan väriä kotiin
* Tulppaaneja, mun nykyisiä lempikukkia ilahduttamaan keittiönpöydälle

TOP3 kevään vielä to-do lista:
* Avaa grillikausi
* Kuvailemaan kirsikkapuistoon
* Koiran kanssa paljon puistoilemaan

TOP3 kevään herkut:
– Jungle juice barin Flamingo-smoothie
– Kaikki erikoissuklaat joita kauppoihin tulee tähän aikaan vuodesta myyntiin, mm. Mignonit. 
– Vesimeloni

Siinä mun tämänhetkiset lempparit. Mitkä ovat sun lemppari kevätjutut? Kerro omat listasi kommenteissa 🙂

Nyt kaikki kevään rakastajat, ottakaa ilo irti tästä ajasta ja viettäkää mahdollisimman paljon aikaa ulkona! 

with love, Maisa


Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *