1970‒luku on jättänyt jälkensä kauneudenhoidon historiaan selkeiden ja mieleenpainuvien tyylivirtaustensa vuoksi, ja vuosikymmentä voidaankin kiistatta luonnehtia hyvin keskeiseksi vaikuttajaksi nykyajankin kauneustrendien kannalta. Sähköistä 70‒lukua on kiittäminen esimerkiksi unisex-muodin syntymisestä! Nuorisokulttuurin vahvan nousun, naisten vapautumisliikkeen ja ympäristöliikkeiden esiinmarssin myötä esimerkiksi 1960-luvulla alkanut luonnollisen kauneuden trendi jatkui vahvasti vielä 1970‒luvulla, vaikka se sai rinnalleen uusia ja ennennäkemättömiä tyylejä ja elämäntapoihinkin liittyviä trendejä. Ruskettunut iho, kauniisti päivettyneet kasvot ja urheilullisen tiukka ja nuorekas vartalo kuuluivat 70‒luvulla monen tavoitelistalle, sillä supersuositusta Charlie’s Angels-sarjasta tuttu Farrah Fawcett sekä aerobic-videoiden kautta vuosikymmenen lopulla maailmanmaineeseen noussut Jane Fonda toimivat idoleina lukemattomille trendien täytteistä elämää vaaliville.
Edellisen vuosikymmenen huolettoman vapautunut ja suunnattomaan suosioon yltänyt hippityyli väistyi hiljalleen 70‒luvulla, vaikka vaatetuksessa ja asusteissa nähtiinkin yhä, etenkin vuosikymmenen alkupuoliskolla, tuttuja leveälahkeisia housuja, kukkakuvioisia mekkoja ja tunikoita sekä tyyliin uskollisesti kiinni tarrautuneita hiusnauhoja- ja huiveja. Hippityyliin kiinteästi liittyvä luonnollisuuden teema jatkui ja voi hyvin kuitenkin vielä 70‒luvulla luonnollisuutta korostavan meikkityylin myötä, sillä kevyt ehostus oli vuosikymmenen vallitsevin meikkitrendi. Moni ei käyttänyt meikkiä välttämättä ollenkaan, ja ruskettunut iho noudattikin jo sinällään aikansa kauneusihannetta. Meikatessa ripsistä ja kulmista haluttiin mahdollisimman luonnollisen näköiset. Ripsiin harjattiin mascaraa moderneista ripsivärikoteloista, ja aiemmin käytetty ”kakkumascara” menetti suosionsa. Kulmat muotoiltiin ohuemmiksi ja huolitelluiksi läpinäkyvän mascaran avulla, jotta kokonaisilme olisi ollut raikas ja keveä.
70‒luvulla luonnollisuutta korostavaan meikkiin ilmaantui uutuutena kuitenkin ihon hehkun korostaminen: tähän tarkoitukseen käytettiin keveitä meikkivoiteita ja helmiäishohtoisia puutereita, jotka korostivat ihon tervettä säteilyä. Oli kuitenkin myös yleistä, että meikkivoide saattoi olla omaa ihonsävyä tummempaa, eikä puuteria käytetty ollenkaan. Rajaukset eivät olleet suuressa suosiossa, joskin valkoisen eye liner-rajauksen käyttö yläripsirajaan oli eräänlainen ja suosittukin kauneustrendi. Luomivärejä käytettäessä kirkkaat ja säihkyvät helmiäissävyt sekä maanläheinen ruskea olivat suosiossa. Luonnollisen meikin vastatrendinä saattoikin nähdä vahvan luomivärin voimin intensiivisesti ehostetut silmät. Helmiäisvivahteinen ja kirkas, kulmakarvoihin asti ulotettu luomiväri sinisen tai vaikkapa vihreän sävyissä edustaakin monelle mahdollisesti sähäkkää 70‒lukua parhaimmillaan. Poskipunaa käytettiin hillitysti pehmeissä sävyissä vuosikymmenen puoliväliin asti, jonka jälkeen siitä tuli näkyvämpää ja sävyiltään runsaspigmenttisempää. Huulille valikoitui pastellisia, persikkaisia ja pinkin eri värisävyjä, ja vaikutelmassa suosittiin huurteista, kiiltävää tai hohtavaa efektiä.
1970-meikkitrendeissä koettiin toisaalta väkevä muutos, kun disco- ja punktyylit syntyivät. Kummankin tyylin ympärille muodostui omaleimaiset ja erottuvat meikkaus- ja hiustrendit, ja ne olivat varsin vastakkaisia 70‒luvun luonnollista tyylisuuntaa korostavalle linjalle. Punk-tyyliin kuului vahva ja paksu meikki sekä kirkkaat shokkivärit; huomiota pyrittiin herättämään myös punkille ominaisilla piikkikampauksilla ja erivärisillä irokeeseilla. Disco-tyylille oli ennen kaikkea ominaista kimmeltävän glitterin ja glamourin ympärille rakentunut hohtava meikki ja värikylläiset, kimaltelevat asut.
Rusketustuotteet, kuten erilaiset rusketusta edesauttavat öljyt olivat suosittuja, joskaan eivät aina kovinkaan turvallisia käyttää. Päivettynyt iho oli joka tapauksessa niin haluttu, että itseruskettavia käytettiin runsaasti. Urheilullista ja nuorekasta vartaloa tavoiteltiin hartaasti, joka puolestaan siivitti laihdutuspillereiden kulutuksen suunnattomaan kasvuun. Kynsien kauneudenhoidossa suosituksi päätrendiksi kohosi 70‒luvun puolivälissä luotu ranskalainen manikyyri.
1970‒luvulla hius- ja kampaustrendit suosivat erityisesti kerrostetusti föönattuja pitkiä hiuksia. Näyttelijätär Farrah Fawcettin innoittamasta kampaustyylistä tulikin vuosikymmenen suosituin hiusmalli. Muita suosittuja hiustrendejä olivat muun muassa yksinkertainen keskijakaus pitkissä ja suorissa hiuksissa sekä erilaiset permanentit ja afro- kampaus. 70‒luvulla myös monet miehet noudattivat naisten kanssa hyvin pitkälle samoja hiustrendejä. Ei siis liene mikään ihme, että 70‒lukua voidaankin hyvällä syyllä tituleerata tasa-arvon nousun vuosikymmeneksi!
Lue seuraavaksi: 80-luvun kauneustrendit